perjantai 30. elokuuta 2013

Kirpputorin Syyhyssä, Riihimäen Iso Kirpputori

Lyhyesti:

Riihimäen Iso Kirpputori on kirpputori joka sijaitsee kauempana keskustasta. Petsamonkadulle matkaa juna-asemalta kertyy noin 2½ km. Tämä kirpputori sijaitsee Juppalassa ja nimestään huolimatta kyseessä ei ole sama kirpputori joka sijaitsi paikallisen Sotkan naapuristossa. (Tuo tori on lopettanut toimintansa.)

Minulle Iso Kirpputori edustaa sitä vanhempaa kirpputorien sukupolvea, jossa tavarat myydään halvalla, paikanpäällä tuoksuu/haisee pöly ja vanhat huonekalut. Uudet kirpputorit ovat nykyään paljon siistimpiä ja painottuvat enemmän vaatteisiin kuin muihin tavaroihin. Tällä kirpputorilla on kokonainen seinällinen omistettu erilaisille kulhoille ja koriste-esineille, jotka eivät siis ole mitä tahansa halpaa muovia. Kaiken lisäksi kirpparin sijainnista johtuen rihkaman myyjät eivät ole valloittaneet tätä tilaa itsellensä. On muutenkin ihailtavaa että tämä kirpputori pysyy pystyssä itsekseen, eikä ole antanut osaa tiloistansa halvoille kertakäyttöisille ja massatuotetuille tavarakasoille. Toisaalta torilla pitää maksaa käteisellä ja se voi herättää toisissa epäilystä.

Mitä löytyy?

Isolta Kirpputorilta löytyy oikeastikkin vanhaa tavaraa, enkä tarkoita nyt vain 2000 luvun vaatteita (toisin kuin jotkut myyjät..). Torilla on paljon iittalan (arabiaa) tasoisia esineitä myynnissä sekä monia minullekkin nostalgisia tavaroita, sekä välillä jotakin aivan uskomattoman omituista. Esimerkkinä vanha pacman arcade-pelikone, vanha parturikampaamon asiakkaan tuoli ja antiikkisella tyylillä muotoiltuja huonekaluja. Lisäksi torilta löytyy myös lasiesineitä.

Vaatteet täällä ovat niukemmassa, eivätkä täytä minun toiveitani. Tältä torilta en muutenkaan juurikaan löydä itselleni mitään ostettavaa, mitä nyt joskus olen my little ponyn ja pokemon tavaran löytänyt (tykkään keräillä kaikkea itselleni nostalgista ja lapsuuteeni liittyvää.). Huonekalut ovat mielestäni usein ihania ja kauniita. Useat vaativat kyllä korjausta ja ovat liian suuria kotiini.

Kannattaako mennä?

Jos et kaipaa muotivaatteita tai modernia uusinta uutta, suosittelen käymään. Uskoisin että monelle keräilijälle tältä torilta voi löytyä jotakin mukavaa, olkootkin että tältä torilta löytyy myös niitä surullisen kuuluisia hygieniatuotteita. Siitä huolimatta, hyvääkin tavaraa löytyy. Ne tuttavat, ystävät ja sukulaiset joidenka kanssa olen täällä käynyt, eivät ole pitäneet paikasta, mutta he eivät ole samanlaisia kirppari-intoilijoita kuin minä.

Tähän osaan kirpparikulttuuria kannattaisi silti osallistua, vaikka kuvailemani huonekalut ja astiastot eivät sinua kiinnostaisikaan. Kun minä olin pieni, kävimme useasti vanhempieni kanssa Torikadun kirpputorilla (nykyään tiloissa on Würthin liike) ja siellä jos missä oli ihana tunnelma. Mielestäni Isolla Kirpputorilla on samanlaista tunnelmaa, vaikka siellä onkin paljon vähemmän ihmisiä kuin Torikadun kirpputorilla koskaan. Jo rihkamamyyjien vähäisyys, tavaran laatu ja monipuolisuus tekevä Isosta Kirpputorista mielestäni oikean, perinteisen kirpputorin tyyppisen kirpparin. Valitettavasti kirpputorikulttuuri on muuttumassa yhä enemmän vaatepainotteisemmaksi, kun nykykulttuurissa ostetaan paljon kertakäyttötavaroita ja sellaisia, joilla ei välttämättä ole mitään jälleenmyynti- tai keräilyllistä arvoa. Toisaalta tämä vie myös huonojakin tuotteita (toivottavasti vielä lisääkin) pois kirpputoreilta kaatopaikoille tai kierrätyskeskukseen.

Bengalin Tiikeri-mittari (tällä kertaa edustajana Australian Valliriutta): 2€

+
Perinteisemmän kirpputorin henkeä
Monipuolinen
Keräilyarvon omaavaa tavaraa
Rihkamamyyjien vähäisyys
Usein löytyy ihanalla tavalla erikoisia tavaroita
Isot tilat
Hiljainen

-
Etäisyys keskustasta
Myös roskaa (lähinnä hygieniatuotteita)
Vaatteiden taso usein matala
Toria on hankalahko löytää ilman navigaattoria, muutama pieni kyltti tienvarrella
Ostokset on maksettava käteisellä
Tilat ovat väljät, tavaraa mahtuisi enemmänkin

maanantai 19. elokuuta 2013

Kirpputorin Syyhyssä, Tingi & Tongi

Lyhyesti:

Tingi & Tongi on varmasti sellainen kirpputori josta et ehkä ole vielä kuullut. Jaa miksikö, kysyt. No tämä kyseinen tori on avannut ovensa vasta elokuussa 17 päivä eli kun tämä blogaus ilmestyy, kaksi päivää sitten.
Kävin kirpparilla avajaispäivänä varhaiseen aikaan joten se voi vaikuttaa hieman arviooni.
Tingi ja Tongi sijaitsee aivan hyvinkään keskustan tuntumassa, noin 1km päässä juna-asemalta. Kirpparin naapurissa on myös pienempi kirpputori jossa en ole vielä itse käynyt.

Mitä löytyy?

Koska kirpputori on vielä varsin nuori, tähän osioon en voi tarkasti laittaa mitä sieltä tulee löytymään jatkossakin. Kirpparipöydillä on kuitenkin vaaterekit ja alakerta on omistettu huonekaluille joten niitä tulee varmasti jatkossakin löytymään. Kenkiä oli myös mukavasti tarjolla. Avajaispäivänä hulinaa riitti, ja pöydissä oli lähinnä nuorille lapsille, vauvoille ja nuorille aikuisille sopivia vaatteita. Miellyttävä yllätys oli, että löysin itselleni sopivia järkevä hintaisia tuotteita, mutta se on varsin yleistä avajaispäivinä. Lisäksi tarjolla oli vähän tusina tavaraa (ei suoranaista krääsää vaan lähinnä säästökari tavaraa kuten fairy-tiskiainetta jne.)

Kannattaako käydä?

Kyllä, kun kirppari pääsee kunnolla käyntiin uskon että se on varsin toimiva ja hyvä kirpputori sijaintinsa vuoksi. Vaikka vieressä onkin toinen kirppari, uskon että tämä menestyy paremmin kuin viereinen kirppari, sillä se on varsin pieni ja ikkuna on nätisti sanottuna "mielenkiintoa herättämätön".

Tingi & Tongi mainosti itseään facebookissa mahtavilla 700 neliön tiloillaan, mutta paikan päällä petyin siitä miten tiloja oli hyödynnetty. Kuten aiemmin kirjoitin, alakerta oli omistettu huonekaluille, ja ylimmässä kerroksessa kirpparipöytiä oli tosi vähän tilaan nähden. Toivottavasti tämä vielä korjaantuu ja pöytiä saadaan lisää, muuten valitettavasti voin nähdä tämän kirpparin jäävän pieneksi ja vähemmän suosituksi kuten esimerkiksi Hakakirppis.

Kirpparilla oli ihan mukavasti vaatteita moneen makuun ja jos sama tyyli jatkuu, tulen käymään täällä uudelleen. Liikun paljon Hyvinkäällä autolla, joten tämä tulee olemaan mukava lisä kirpparikierrokseeni. Jos puolestaan kulkee jalan, tämä kirppari on vähän erillään muista kirpputoreista joilla käyn, mutta ei se siltikään ole liian kaukana.

Kritiikkiä antaisin vielä tilojen hyödyntämisen lisäksi kassatoiminnasta. Tingi & Tongi on vasta avannut ovensa, ja tuotteiden hintalaput eivät olleet yhtenäiset ja toisissa tavaroissa oli viivakoodit ja toisissa ei. Tämä tarkoitti sitä että jotkut ostokset oli helppo lukea viivakoodista kassalla, kun taas toiset piti naputella yksitellen pöydän ja hinnan mukaan. Toinen myyjistä oli hitaampi ja varmasti siten myös kokemattomampi kassakoneen käyttäjä ja valitettavasti jonottamiseen meni tarpeettoman kauan. Tämän koodien ylösnaputtelun ei luulisi olevan iso ongelma, mutta jos käy niin kuin minulle, edessä olevalla asiakkaalla on pino lehtiä jotka eivät kaikki ole samasta pöydästä.
Tämä ongelma varmasti saadaan korjattua ja en usko että se on mikään syy jättää tätä toria väliin.

Hulinasta johtuen sekä kirpputorin uutuudesta, en löytänyt Bengalin Tiikeriä. Sen sijaan löysin feikin ja kauniin merkkilaukun, pilkka hintaan. Tätä en ostanut sillä sisälle kurkistettuani näin pohjalla paketittoman pikkuhousunsuojan. Yäks. Katsokaas ihmiset tavarat läpi ennen kuin myytte/ostatte ne.

+
Uusi
Siisti
Hyvä sijainti
Isot tilat
Potentiaalia parempaan
Tuotteet olivat pitemmän päälle järkevästi hinnoiteltuja

-
Tiloja ei ollut hyödynnetty parhaimmalla tavalla
Kassa toimi hitaasti
Naapurissa toinen kirpputori - tuo kilpailua, mutta uskoisin että Tingi & Tongi pärjää paremmin
Uuden kirpputorin haasteet

torstai 15. elokuuta 2013

Kirpputorin syyhyssä, Herman's secondhand

Lyhyesti:

Herman's secondhand kirppis löytyy Hämeenlinnasta sopivasti Helsinki-Tampere valtatien (kaverien kesken kolmostie) läheisyydestä. Paikka ei ole kovin lähellä juna-asemaa ja kävellen, nopeasti googletettuna, matkaa kertyy vähintään puolisen tuntia. Itse olin Hämeenlinnassa liikkeellä autolla, ja tällä kirpparilla olen käynyt vasta yhden kerran. Kirpparina Hermanni oli vähän .. "meh" kokemus johtuen muun muassa siitä kuinka paljon minulle tätäkin oli aiemmin kehuttu ja tilat olivat vähän pettymys sen vuoksi.
Herman's secondhand on myös erittäin suosittu kirpputori, ja kokemus oli minulle erittäin ahdas. Itse olin kuitenkin keskellä viikkoa ja noin klo 14 kirpparilla (enkä edes loma-aikaan) ja se silti kuhisi ihmisiä.

Mitä löytyy?

Hermannista löytyy enimmäkseen vaatteita, ja niille on varattu oma alueensa rakennuksen toisesta laidasta. Tästä huolimatta myös pöytäpaikat pursuavat vaatteita. Välistä löytyy muutamat perinteiset rihkamat ja oudot koriste-esineet, mutta enimmäkseen vaatteita on tarjolla. Vaatteita löytyy mukavasti myös nuorekkaampaan makuun, lapsille ja vähän kaikille. Kovin monia vanhoja verkkareita en joutunut epähuomioissani koskemaan. Mitään erittäin yllättävää tai itselleni sopivaa en löytänyt varmaankin kirpputorin suosion vuoksi.

Kannattaako mennä?

Vaatteiden ystävät menkää ihmeessä, varsinkin jos olette hoikkia ja lyhyitä sillä niitä vaatteita tuntui löytyvän rutosti. Mikäli suostut kuluttamaan kohtalaisen määrän rahaa vanhoihin vaatteisiin (lähes aina vähintään 5 euroa) suosittelen sinulle. Kirpparilla on yllättävän hyvälaatuista tavaraa myynnissä ja etenkin vaatteet pysyvät varsin siisteinä erillisten vaaterekkien vuoksi, josta pääsenkin sitten mukavasti niihin huonoihin puoliin.

Kirpparilla oli ahdasta, varsinkin pöytien ympärillä. Olen itse normaalimitoissa, ja kannan laukkua aina olalla. Tästä johtuen olin usein tiputtamassa tai kaatamassa jotakin Hermannilla. Täälläkin eteeni parkkeerasi joku vihon viimeinen Tiesulku valtavine kärryineen ja hän oli vielä joku mestari tässä lajissa. Nainen työnsi kärryjä edessään, kunnes näki jonkun mieluisan pöydän ja työnsi kärrynsä taaksensa, eli minua päin. Näin naisen ja kärryn väliin jäi n 2½ metrin mittainen tyhjä kolo, johon kukaan muu ei päässyt katselemaan mitään ennen kuin hän siirtyi.
Toinen asia mistä en Hermanssilla tykännyt on vähempi pätöisempi. Joka paikassa oli kieltokylttejä, "Älä jätä vaatteita tankojen päälle" "Älä ripusta vaatteita rekkien päätyihin" "Nosta tavarat jotka tiputat". Mielestäni jotkut kylteistä olivat aivan naurettavia, "nosta tavarat jotka tiputat", oikeasti minun mielestä se on kirjoittamaton sääntö ja itsestään selvyys. Ymmärrän jos jotkut eivät jaksa nostaa vaatteita vaatekaupoissa sillä ne eivät välillä tahdo pysyä henkarissa muutenkaan ja siellä on työntekijöitäkin sitä varten, mutta kirppareilla myyjät eivät välttämättä käy päiväkausiin tarkistamassa pöytiään. Näistä tyhmistä sääntökylteistä johtuen kirpparilla oli kyllä tosi siistiä. Kaiken tämän lisäksi ne oli asetettu pituusrasistisesti niin matalalle, että minä (178cm pitkä) nainen jouduin vähän kumartumaan.

Hermanni yrittää olla jotakin muuta kuin mitä se on. Se ei suostu olemaan "Hermannin kirpputori" vaan haluaa olla moderni "Herman's secondhand". Kirppari on ylisiisti ja liian suosittu mikä näkyy hintatasossa. Mikäli et ymmärrä mitä tarkoitan niin kuvittele mieleesi Säästökarit tai joku muu vastaavan tasoinen kauppa ja sitten lisää siihen kieltokylttejä joka paikkaan ja cool englantilainen nimi: "Care's savings" juu ei.

Hermanni oli muuten ihan käymisen arvoinen, mutta ulkopaikkakuntalaisena tiedän etten tule koskaan löytämään sieltä mitään, sillä suosituilla kirppareilla saisi päivystää jatkuvasti ettei hyvät löydöt mene sivu suun. Kirpputori ei ollut todellakaan huono kirppis, mutta se ei ollut minua varten. Olen tottunut halvempaan ja parempiin käytäviin joten se ei ollut minun paikkani. Mielestäni hermans ei ole edes Hämeenlinnan paras kirpputori, mutta siitä lisää myöhemmin. Lisäksi Hämeenlinnassa on paljon omituisia liikennejärjestelyjä ja yksisuuntaisia katuja joten suosittelen tutustumaan vähän etukäteen jos olet autolla liikenteessä täällä päin.

Vahvistaakseni myös teidän käsitystä siitä miksi en pitänyt tätä kirpputoria niin perinteisenä mukavana kirpputorina kuin muita: TÄÄLTÄ EN LÖYTÄNYT BENGALIN TIIKERI DVD:TÄ sillä en halunnut penkoa kaikkia pöytiä happamien pois kiirehtivien ihmisten ympäröimänä.

+
Siisti
Vaatteille omat rekkinsä
Kahvio löytyy
Hyvän laatuisia ja nuorekkaitakin vaatteita
Siedettävä sijainti

-
Kallista
Tunnelma ei ollut odotettu
Liian suosittu
Pöydät sotkuisempia
Kirppariväki oli tavallista rasittavampaa



perjantai 2. elokuuta 2013

Bengalin Tiikeri jatkaa voitokasta kulkuaan.



Moi taas pitkästä aikaa! Lueskelin tuossa blogeja ja näin kauhukseni että Bengalin Tiikeri dvd:n suosio on jakautunut tasaisesti kaikkialle Suomessa ja päätynyt suorastaan jo Paskojen kirppislöytöjen nettisivuille asti!




En yllättynyt siitä että nämä tusina dvd:t pyörivät muillakin kirpputoreilla, mutta sitä en käsitä kuinka ne ovat pyörineet iät ja ajat kirpputoreilla. Varsinkin mikäli kyseisen bloggauksen kirjoittajaan voi luottaa ja miksei, niin jopa Porin paikallisradio viitsi vääntää kisan mokomien keräämisestä.


Mielestäni ilmaisjakelu on tehokasta mainontaa ja ymmärrän sen vuoksi miksi näitä härpäkkeitä jaeskellaan. Tälläiset surkeat dvd:t voisi kuitenkin jättää jakamatta sillä dvd:stä koostuva muoviroska roskaa luontoa ja on kuin potku tiikerien uhanalaisuutta kohtaan. Muovi ei maannu ja kuten useimmat ilmaisrojut, nämäkin dvd:t aikanaan päätyvät roskakoriin ja suuri osa päätyy väistämättä ihmisen laiskuudesta väärään roskakoriin.

Noh, aiheenani ei ole maailman pelastaminen, mutta kyllä koen tämän hässäkän olevan vain pelkkä ironiaa. Ajatelkaapa, joku päättää monistaa samaa dvd:tä miljoonia kertoja ja sitten selittää kuinka ihmisen tekojen vuoksi tiikerien elinympäristö on pilalla ja laji on sukupuuton partaalla.


Heh heh. Kaiken lisäksi aiheena on uhanalaisuus ja tiikerit, niin jokainen voi kuvitella mielessään sen juntin naapurin joka kittaa kaljaa jatkuvasti ja on siten aina humalassa eläen "tässä ja nyt". Sitten tämän tyypin postilaatikkoon lämähtää lehti ja dvd tiikereistä.

Mitä tämä arjen sankari kyseiselle dvd:lle tekee? Pyyhkii sillä takalistonsa ja polttaa uunissa luultuaan sitä aiemmin tilanneeksi pizzakseen, tai jotakin vastaavaa.

Aina löytyy joku sellainen joka ei kuulu millään tuotteen kohderyhmään. Esimerkiksi sinä silloin kun sähköpostiisi tuli mainos Viagralta ja ilmoitus Jorma Luurangon suurelokuvasta (<- Onko kukaan nähnyt?) ja ihmettelit potkupuvussasi "mikä viagra on". Sähköposteissa ja puheluissa siitä ei ole muuta haittaa kuin hukkaan mennyt aika ja sähköpostin tila, mutta silloin kun mainokset ovat konkreettisia, isoja tavarapaketteja asia on toinen.


Ehkä nämä Bengalin Tiikeri -dvd:tä kirpputoreilla tuputtavat myyjät ovat katsoneet sittenkin sen dvd:n ja kokevat nyt suunnatonta itseinhoa omaa vastuuttomuuttaan kohtaan eivätkä tahdo ottaa dvd:n tuhoamista tai hävittämistä omalle vastuulleen.



Ehkä he ovat oppineet dvd:ltä kuinka sen kotelo ja cd ovat tehty sademetsien puiden kaarnasta ja ne ovat kiillotettu puhtaaksi valaan rasvalla ja ylimääräinen on kuivattu pois tiikerin nahalla ja dvd:ssä on mustavalkoinen rakeinen filmin pätkä surullisesta tiikerin pennusta joka osoittelee syyttävällä sormella katsojaa kohti ja vaatii että hänen Äiti Tiikeri saisi elää ikuisesti dvd:ssä joka pyörii dvd-soittimessasi sillä se oli juuri hänen äiti jonka turkkia kiillottamiseen käytettiin.

Pelastaaksemme tiikerit emme tarvitse dvd:tä eikä sitä tarvitse levittää eteenpäin mihinkään hintaan sillä se yhä edelleen oli ilmainen, TÄYSIN ILMAINEN POSTISSA TULLUT MAINOS!

*Jos näet tämän dvd:n, tee niinkuin minä tekisin: jätä se ostamatta, tai jos olet oikein mukava, jätä myyjälle terveisiä josta käy ilmi että dvd tuli postissa ILMAISEKSI, ja siten ei ole rahan arvoinen.


Vannon että sitten kun pimahdan näiden dvd:n hinnoille ja löydän näitä tarpeaksi niin teen niistä turkin ompelemalla ne yhteen ja seisoskelen seuraavan kirppispöydän ympärillä josta tämä paskuus löytyy koko päivän.

*Edit*:
Voi olla että tuokin uhkaukseni vielä joskus toteutuu, sillä mikäli sinun lähimmältä kirpputoriltasi ei tätä aarretta löydy, voit ostaa sen myös huippuhalpaan hintaan HUUTONETISTÄ! Eikun huutamaan!
Huuto Tiikeri