lauantai 28. syyskuuta 2013

Kirpputorin syyhyssä, Hämeentien kirppis (Hämeenlinna)

Lyhyesti:

Hämeentien kirppis Hämeenlinnassa oli mukava kokemus minulle. Kirppis on mukavan lähellä myös Hämeenlinnan juna-asemaa, mutta itse kirppis oli vähän piilossa rakennuksen taaemmassa osassa. Alkuun laittamassa linkissäni toria kuvataan osuvasti "Aidoksi vanhan tavaran kirpputoriksi". Tori oli miellyttävän oloinen tiloiltansa, vaikka ulkopuolelta rakennus vaikuttikin aika rähjäiselle. Omasta mielestäni parhaat tavarat löytyvätkin rähjäisemmistä ja vähemmän suosituista paikoista, sillä tällaisilla toreilla ei tarvitse käydä älyttömän tiuhaan löytääkseen jotakin.

Mitä löytyy?

Torilta löytyi mukavasti vähän kaikenlaista tavaraa, toisen tilan seinällä oli paljon koriste-esineitä, lamppuja ja muuta pientä sälää joista vain osa oli turhaa krääsää. Lisäksi torilla oli runsaasti erikokoisia ja tyylisiä vaatteita mikä oli mukava yllätys. Ostin torilta lopulta vain yhden mekon, mutta se on ollut ahkerassa käytössä tähänkin päivään asti. Torilla on myös huonekalujakin, mutta tilojen puitteissa niitä ei ihan hirveästi sinne mahdu.

Lisäksi hintataso tuntui olevan vähän alempana kuin toisella Hämeenlinnassa olevalla Herman's secondhand kirpparilla. Luultavasti tämä johtui kirpparin pienemmästä suosiosta, sillä kävin täällä samana päivänä noin puoli tuntia myöhemmin kuin hermannilla, eikä ruuhkaa ollut nimeksikään. En ole täysin varma mistä tämä johtuu, sillä kirppari itsessään oli mielestäni mukava. Lisäksi oli ihanaa, että kirpparin toisella sivulla (kirpparilla ei ole omia nettisivuja) sanotaan että "Myyntiin ei saa tuoda uutta tavaraa, ainoastaan käytettyä kodin irtaimistoa". Tämä ei siis tarkoita etteikö torille saisi tuoda muutakin kuin huonekaluja, mutta se kieltää suoraan rihkamamyyjien pöytävaltaukset kirpparilla.


Kannattaako mennä?

Jos olet ahkeraammin lukenut minun arviointejani ja mielipiteitäni kirpputoreista, et varmaankaan ylläty mielipiteestäni. Pidän Hämeentien kirpparin tyylisistä, vanhanaikaisista kirppareista joilla ei vilise satoja ihmisiä kärryjen kanssa ostamassa muksuilleen viimevuoden äitiyspakkauksen vaatteita. Tykkään sellaisista toreista, joilla saa kohtalaisen rauhassa näpertää ja penkoa tavaroita halutessaan. Lisäksi rakennus itsessään tuo vanhan kirppiksen tuntua tähänkin toriin. Ennenkaikkea torilla pidin siitä, että suurin osa myytävistä tuotteista oli oikeasti ihan laadukkaita ja varmasti uudelleen käytettävissä. On kuitenkin totta, että monet vaatteet menevät aikanaan pois muodista ja monet eivät sovi valtavirran makuun, mutta vanhan tavaran ystäville tämä tosiaan on hyvä paikka käydä. Tori ei kuitenkaan ole kaukana juna-asemalta ja pienen ihmettelyn jälkeen ovellekkin löytää aika nopeaan. Alue jolla tori on, oli sinänsään aika luotaantyöntävä. En nähnyt minkäänlaista opasteviittaa ja parkkipaikka johon automme jätimme, oli kurainen maapläntti parin sadan metrin päässä rakennuksesta.

Jos et kaipaa hulinaa ja moderneja tuotteita, kannattaa ihmeessä kurkata. Lisäksi tämä tori on hyvä tapa tutustua kirpparikulttuurin sellaisena, mitä se oli vielä kymmenisen vuotta sitten. Rakenuksen sisätilat ovat vähän sokkeloiset, muutaman huoneen kokonaisuus, mutta tilat olivat silti erittäin kävely-ystävälliset.
Bengalin Tiikeri-mittari: 1,5€

+
Rauhallinen, ei liikaa väkeä
Vanhanaikainen, ei uusinta uutta
Ei rihkamanmyyjiä
Tunnelma, pystyi kulkemaan rauhassa ja penkomaan ilman häirintää
Lähellä juna-asemaa
Autollakin helppo löytää parkkipaikka
Tavaroiden laatu miellytti minua
Vaatteita oli aika moneenkin makuun

-
Rakennukseen itseensä oli vähän vaikea löytää sisälle. (ulko-ovi on aika kaukana tiestä)
Osittain sokkeloinen
Rakennuksen ulkoasu voi olla joistakin luotaan työntävä
Valitsemamme parkkialue osoittautui turhan vetiseksi syysaikaan
Yleisestikkin tieviittojen vähyys

perjantai 27. syyskuuta 2013

Välipäivitys

Hei! Pahoittelut hiljaiselostani, siihen on tulossa muutos lähiaikoina. Opiskeluihin palaa välillä aikaa ja hermoja joten nyt kun sain lopultakin erään ison tehtävän tehtyä voin taas palata blogini pariin (olkootkin että yksi tentti on jo "nurkan takana").
Tällaista tylsää tänään, mutta ei huolta lohdutukseksi saatte kuvan eräästä tuntemastani röhnöttäjästä, Murosta.



lauantai 14. syyskuuta 2013

Kirpputorin Syyhyssä, Löytöpankki (Hyvinkää)

Lyhyesti:

Löytöpankki on Hyvinkään keskustassa sijaitseva pienehkö kirpputori. Tori on mukavasti lähellä juna-asemaa ja Willa-kauppakeskustaa ja sen vuoksi kirpputorilla ei paljoa tyhjiä pöytiä näe. Kuitenkin tilojen sokkeluus voi aluksi viedä aikaa totutella ja jos silmäsi eivät ole tarkat, voi muutama pöytä jäädä jopa väliin. Torilla myydään enimmäkseen vaatteita, kirjoja, joitakin lasten leluja/lautapelejä ja koriste-esineitä.

*EDIT 18.3.14 Löytöpankki toimii nykyään Niinistönkadulla Hyvinkäällä, lähellä Saulin Torin entisiä tiloja. Tilat ovat huomattavasti suuremmat ja pikkuruisen torin tunnelma on hävinnyt. Tavaralaatu on suunnilleen samaa kuin ennenkin, hiukan löytyi remonttireiskan roskaakin. Tilojen koon muutoksesta huolimatta, tilat oli varsin hyvin täytetty tavaralla ja huonekaluja ja kahviokin löytyi

Mitä löytyy?

Kuten aloitin jo edellisessä kappaleessa, Löytöpankista löytyy lähinnä vaatteita ja lasten (etenkin n. 3-7-vuotiaan) leluja ja tarvikkeita. Vaatteiden puolelta tori oli ihan mukava yllätys, sillä vaikka tori sijaitsee hyvällä paikalla, muutamasta pöydästä löytyi vaivatta hyviä ja halpoja vaatteita. Tällä torilla en itse käy kovin useasti ja niinä kertoina kun olen käynyt, olen huomannut muutamien pöytien vaatteiden pyörivän torilla pitkiäkin aikoja. Suosikkilöytöni torilta on juhlava musta-kultainen olkaimeton mekko, jonka haaveilen ostavani kun sen hinta putoaa, (olkaimettomat mekot eivät tahdo pysyä päällä joten se vaatisi minulta korjailua), mutta valitettavasti niin ei ole käynyt. Vaatteet ovat olleet valitettavasti muuten aika huonolaatuisia tai kovin pieniä, joten minun kaltainen hujoppi on joutunut jättämään ne väliin.
Alakerran tilat minulta on jäänyt vielä tutkimatta (hyi minua) sillä en henkilökohtaisesti ole huonekaluista kiinnostunut. Aion kuitenkin jossakin vaiheessa tarkistaa nämäkin tilat ja tavarat. Katutasolla olevat pöytätilat ja käytävät ovat todella ahtaat, joten kaikki isoimmatkin tavarat ovat suunnilleen keskivertoon henkilöautoon mahtuvia. Mukava plussa torilla ovat myös lautapelit, joita olen muutamaan otteeseen nähnyt. Kaikki eivät tosin ole hyvässä kunnossa, mutta nostalgia-arvoa silti löytyy.

Kannattaako mennä?

Mikäli tykkäät etsiä halpoja vaatteita tai tarvitset lapsellesi jotakin vähän halvempaa kuin uusinta uutta, niin kannattaa. Torilla voi mukavasti poiketa vaikka junareissulla Willaan, sillä se on kävelymatkan varrella ja pienien tilojen vuoksi siellä ei mene kovin kauaa aikaa. Tori on vielä säästynyt rihkamamyyjiltä ja etenkin lautapelit mitä olen löytänyt ovat lähellä 90-luvun puoliväliä ja muistuttavat minua minun lapsuudestani. Torilta löytyy myös vanhempia barbeja (niitä ihanilla nihkeillä taipumattomilla jaloilla ja nivelettömillä käsillä siunattuja 90-00 luvun barbeja) ja muita mukavan oloisia leluja, joita vielä kehtaisi ostaakkin jos olisi lapsi kenelle ostaa.
Kuten kaikilla shoppailureissuihin yhdistetyillä kirppareilla, myös tällä torilla käydessä vaarana on ehdoton shoppailumorkkis. Tällä tarkoitan sitä, että kun katselee ensin halvempia tavaroita ja sitten menee Willaan katselemaan vastaavanlaisia tahalleen kulutettuja vaatteita, niin niiden hinnat suorastaan kuvottavat. Lääkkeenä tähän on joko reissujen erillään pitäminen, tai kirpparilla käyminen lopuksi. Minua ei shoppailumorkkis vaivaa tämän torin kanssa, sillä aika harvoin löydän sieltä mitään ostettavaa.
Lisäksi minun on mainittava tiloista jotakin, ne ovat turhan ahtaat. Tilat koostuvat yhdestä isommasta, pöytiä täyteen tupatusta tilasta ja muutamasta erillisestä tilasta (en tiedä mitä ne ovat, mutta vaikuttavat pommisuojan kaltaisilta tiloilta). Nämä erilliset tilat ovat pieniä ja niihin kulku on epämiellyttävän ison kynnyksen ja matalan oven takana. Itse olen normaalipainoinen, mutta vähän tavallista pidempi joten mahdun kumartelulla kulkemaan torilla. Kannan usein mukanani laukkua olallani, ja se aiheuttaa minulle usein närää. Käytävillä ei juuri mahdu ohittamaan toista, ellei ole tosi laiha, joten kolaroin laukullani joko jotakin tavaroita, tai ohi kulkevia ihmisiä. Vielä en ole yhtään purnukkaa onnistunut rikkomaan ja se jos mikä on ihme.
Ahtaudesta huolimatta paikka on mielestäni mukavalla tavalla perinteinen kirpputori sen tuomien nostalgisten esineiden vuoksi.

Bengalin Tiikeri- mittari 1€


Sijainti
Rihkamamyyjien puute
Myös laadukkaita lapsille sopivia leluja ja muita tavaroita
Yllättävän iso (kokonaisuudessaan)
Ei kovin ruuhkainen
Vaatteita on moneen makuun
Myös huonekaluja

-
Sekava, vaikea kulkuinen (kynnyksiä)
Ahtaat tilat
Vaatteet ovat usein aika pieniä
Paljon myös ruosteen ja pölyn puhkisyömiä tavaroita etenkin takaosassa kirpparia

maanantai 9. syyskuuta 2013

Päivitys

Nyt myös anonyymi kommentointi on mahdollista! Tämä pysyy voimassa jatkossa, paitsi jos joku/jotkut innostuvat trollailemaan liiaksi. Kirjoitusaiheita ja Syynäyskohde ehdotuksia otetaan edelleen vastaan :D

Omia vinkkejäni nettiostoksiin (amazon ja ebay)

Kirpparikävijänä arvostan kierrättämistä ja halpojen hintojen jahtaamista. Näin ollen ostan joskus internetistä tavaraa ja ajattelin antaa omia henkilökohtaisia neuvojani ja aatteitani verkko-osteluun.



1) Käytä luotettavia sivustoja ja myyjiä

Amazon ja ebay ovat perinteisimpiä ja tunnetuimpia kansainvälisiä ostosivuja. Ne ovat toiminta periaatteellaan samankaltaisia kuin suomen huuto.net, mutta mittakaava on isompi. Näillä sivuilla ostellessasi huomioi seuraavat seikat:

* Myyjän luotettavuus ei riipu pelkästään hyvistä arvioista. Lue myös mahdolliset huonot arviot ja tarkkaile sitä, minkälaiset ihmiset ovat arvostelleet myyjän toimintaa hyväksi. Jotkut voivat arvioida kaupan hyväksi, mutta tekstissä voi silti lukea esimerkiksi "tuote oli huonolaatuinnen, palautin ja sain rahat takaisin". Aasiasta ja etenkin Kiinasta tilatessa kannattaa olla erittäin tarkka.

* Myyjän laittama kuva ei aina vastaa todellisuutta. Usein moni myyjä kierrättää samaa myyntikuvaa uudestaan ja uudestaan. Tästä huolimatta tuote voi olla myös hyvä, mutta suhtaudu tähän varauksella.

* Liian halpa hinta usein kertoo suoraan tuotteen olevan piraattituote tai muuten vaan heikkolaatuinen, etenkin jos myyjällä on paljon samaa tuotetta myynnissä.

* Yksityisiltä ihmisiltä tilatessa (tarkoitan sellaisia joilla ei ole myyntiliikettä, vaan he myyvät esim. pieneksi jääneitä vaatteitaan pois) kannattaa olla tarkkana maksamisen kanssa ja ottaa kuitti talteen.

2) Postikulut

Huomioi mistä maasta tilaat. Amazonille ja ebaylle on olemassa myös brittiläiset sivut, joidenka valikoimat ovat vähän pienemmät, mutta säästät postikuluissa. Mitä kauempaa tilaat, sen kauemmin tavaran saapumisessa kestää ja sen kalliimmaksi kulut tulevat. Lisäksi euroopan ulkopuolelta tilatessasi muista, että tuotteesi voi jäädä vielä tulliin tarkastettavaksi. Tämä voi tarkoittaa erillistä lisämaksua postikulujesi päälle, mikäli tilaamasi tuotteesi jää tullin tarkastettavaksi. Älä mene "ilmainen kuljetus"-viestin halpaan, sillä kyseinen pätee yleensä vain myyjän omassa maassa ja kansainvälinen tilaus maksaa. Kaikkia paketteja ei pysty seuraamaan postissa (yleisin syy on paketin pieni koko) eikä siitä pidä hermostua. Voit säästää postikuluissa mikäli tilaat samalta myyjältä useamman tuotteen.

*Lisäys 23.10.2013*
Jotkut myyjät ovat ovelia, ja laittavat tuotteen hinnaksi vaikka 10 senttiä, mutta postikulujen kohdalla lukeekin vaikka 50€. Tarkista aina paljon postikulut ovat jos niistä on etukäteen ilmoitettu! Tätä käytetään varmasti vain sen takia, kun ostaja voi rajata enimmäis hinnan jonka haluaa maksaa etsiessään tiettyä tuotetta. Näin ollen joukossa voi olla myös näitä "halpoja" tavaroita. Tällaisessa tilanteessa kannattaa valita Sort (lajittelu) kohdasta Best match (paras vastaavuus) vaihtoehdon sijaan Price + shipping, lowest first (hinta + postikulut, halvin ensin)

3) Maksaminen

Yleisin maksutapa jota myyjät suosivat edellä mainituilla sivuilla on paypal, joka on ihan kätevä palvelu (vaikka veloittaakin palvelumaksun) sillä siten sinun ei tarvitse aina nyhertää pankkitunnuksiesi kanssa. Moni haluaa että maksat tuotteen ennen kuin he lähettävät sen sinulle, ja se on ihan ymmärrettävää. Jos uskot voivasi luottaa myyjään, sinulla ei ole hätää. Mikäli joudut palauttamaan tuotteen niin ota yhteyttä myyjään ja neuvottele asiasta. Myyjät usein ovat tässä yhteydessä mukavia ja suostuvaisia, sillä he eivät halua negatiivista palautetta sivulleen ja haluavat jatkossakin pitää asiakkaansa.

Mitä minä suosin?

Itse suosin englantilaisia myyjiä eniten. Englannista tilatessa tilaukseni tulevat nopeasti ja tähän mennessä ovat olleet moitteettomassa kunnossa. Ainut haitta on punnan korkea kurssi. Jos paketti on rytätty, se on lähinnä Suomen pään postinkantajan oma virhe. Lisäksi on etu että myyjä osaa varmasti englantia ja vaikka myyjä yrittäisikin huijata, hän ei ainakaan voi vetää "en ymmarra"-korttia hihastaan. Tilaan välillä myös amerikkalaisilta myyjiltä, mutta en kovin mielelläni juurikin postikulujen ja tullin takia. Lisäksi usa on iso maa, ja sielläkin on valitettavan paljon piraattitavaroiden myyjiä sekä sellaisia, jotka toimittavat tavarat kuitenkin Kiinassa olevasta tehtaastaan. Minulla ei ole mitään kiinalaisia tai Kiinaa vastaan itsessään, mutta valitettavasti Kiina on tunnettu siitä, että tuotteiden tuontantokustannukset ovat matalat ja usein sen vuoksi heikkolaatuisia kun yritetään säästää kaikessa.

Miten valitsen myyjän?

Valitsen myyjän jolta tilaan useimmiten edellä mainittujen sivujen englantilaisilta sivuilta. Kun löydän jotakin mieluista, tutkin myyjän sivut huolella (mitä kaikkea hän myy ja on myynyt? miten kauan hän on ollut sivuilla? miten edelliset asiakkaat kuvailevat tuotteita ja saamaansa palvelua? kertooko myyjä itsestään jotakin? onko hänen myyntiosoitteensa oikea?). Pienikin rahallinen tappio on aina inhottavaa ja tukee huijarien toimintaa. Jos ikinä joutuu huijatuksi, kannattaa välittää palautetta suoraan myyjälle ja koko sivuston ylläpitoon jotta huijari saadaan pois listoilta. Lisäksi uudelleen tilatessani tarkkailen tietenkin niitä myyjiä, joilta olen jo saanut hyviä tuotteita ja hyvää palvelua.

Eli:
Varo liian hyviä tuotteita (esim. alle 1$ ja 20 tuotetta varastossa)

Ole tarkka tilatessasi aasian maista
Lue arvostelut myyjästä, etenkin ne negatiiviset
Muista postikulut ja mahdolliset tullikulut kauempaa tilatessa
Jos epäilyttää, älä tilaa. Pienikin voitto huijarille on iso mielipaha toiselle.
Ilmianna huijari
Tilaa hyväksi huomioidulta myyjältä useampi tavara kerrallaan postikulujen säästämiseksi.

Shoppailun iloa!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kirpputorin Syyhyssä, Willan Kirppis

Lyhyesti:

Willan Kirppis on Hyvinkään keskustan tuntumassa, pienen kävelymatkan päässä Kankkurinkatu 8:ssa juna-asemalta. Kirppis toimii samoissa tiloissa Säästö-karien kanssa ja itse kirpputoripöydät ovat tilojen takaosassa. Säästö-karien ja kirpparin naapurissa on myös Fit24-kuntosali joka ei vielä googlen kartoissa näy. Tämä kirppis on kohtalaisen suosittu Hyvinkäällä, sillä se on yksi isoimmista kirppareista Hyvinkään keskustassa ja sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Willasta.

Tämä kirpputori on kuulunut aina vakiokirppareihini joilla käyn varsin useasti, lisäksi olen pitkäaikainen kävijä tällä torilla. Kun asuin vielä kotona, vanhemmillani oli tapana käydä lähes joka toinen lauantai Hyvinkäällä ostoksilla niin kauan kuin muistan (eli noin siitä asti kun olin 5-vuotias) ja Anttilan lisäksi tämä kirppis oli aina sellainen jolla kävimme. Kirpparilla oli ennen erikseen karkkikauppa josta sai erilaisia karkkeja kuin ruokakaupoista tai videovuokraamoista, joten tietenkin olin lapsena aivan hurmioissani karkeista. Lisäksi ennen kirpputori vei yksinään koko salin ja sittemmin Säästö-karit ovat haukanneet ison osan kiinteistöä. Se on sääli, mutta ymmärrän kyllä sen sillä kirpputorin pitäminen ei ole kovin kannattavaa puuhaa. Kirpputorilla myyminen on myös epäkannattavaa, sillä maksettuasi pöydän hinnan hyvin harvoin pääset voitolle rahassa, ellet maksa pöytää osiin muiden tuttujesi kanssa.

*EDIT 18.3.14* Kirpputorille varatut tilat ovat hitusen laajentuneet!
Mitä löytyy?

Willan Kirppikseltä löytyy lähinnä vaatteita ja joitakin lasten leluja. Muutaman kerran täältä olen myös bongannut keräilyarvon omaavia leluja, kuten my little ponyja, vanhoja nukkeja ja nykyaikaisempia lasten suosikkeja; littlest pet shop:eja (tosin kovaan hintaan). Hyvinkäältä yleisestikkin tuntuu löytyvän hitusen helpommin my little ponyja kuin Riihimäeltä (lukuun ottamatta Femmatorilla ollutta kolmen pöydän sarjaa jotka olivat kaikki täynnä entisen keräilijän g3 poneja ja muuta) ja useasti jos löydän aitoja my little ponyja, Riihimäellä olevat ovat useammin G2:sia tai uudempia, kun taas Hyvinkäällä ne ovat G2:sia tai vanhempia.

Vaatteista sen verran että tälläkin torilla liikkuu muutama tusinamyyjä (kenkämyyjä hintaluokkaa 46,60€ ja aasiakrääsää) mutta ne eivät vie kohtuuttomasti tilaa. Vaatteita on usein laidasta laitaan, muutamat kasat vaatteita olen ostanut tältä torilta. Torilta löytää vähän moderneja viime vuosien vaatteita. Nämäkin ovat usein pieniä vaatteita, joten jos mittasi ovat xs-s luokkaa, sinulle varmasti löytyy jotakin, isompi kokoiset joutuvat penkomaan enemmän. Kirpparilla pyörii myös lasten vaatteita sekä muutamia kutomuksia aina silloin tällöin. Tämän kaiken lisäksi löytyy tietenkin Säästö-karien omat tuotteet.

Kannattaako mennä?

Hyvinkään keskustassa pyöriville tämä on hyvä pysäkki. Mikäli aiot shoppailla Willassa, kannattaa muistaa se että torin hinnat voivat aiheuttaa morkkiksen aiemmin ostetuille kalliille vaatteille/kynnyksen ostaa mitään 10 euroa kalliimmalla vaatekaupasta. Itse ainakin herkästi rupean nirsoilemaan ja koen pahaa mieltä ostaessani hyvän vaatteen samalla hinnalla kuin kirpputorilta saisi kourallisen vaatteita.
Kirppis on kohtalaisen suuri, mutta en pidä joistakin tämän torin järjestelyistä. Ensinnäkin metalliset reikäiset portaat ovat talvella vähän turhan haastavat, ja etenkin korkokenkäläisen pahin painajainen. Toiseksi, muutama pöytä on sijoiteltu vähän tyhmästi: Yksi pöytä on osittain ison pylvään takana, eikä sitä pysty tonkimaan kunnolla (tosin tämä pöytä kuuluu tusinamyyjälle joten eipä paljoa haittaa..) ja käytävät ovat niin leveät että tiivistämisellä torille saataisiin vielä yksi rivi lisää pöytiä.
Vaatteita kannattaa mennä katsomaan, sillä aina välillä muutama helmi löytyy joukosta. Lisäksi vaikka Säästö-kareilla on joidenkin silmissä aika huono maine tavaroiden laadun vuoksi, sieltä löytyy myös hyödyllisiä ja kestäviä tavaroita, kuten meillä kovassa suosiossa oleva ihana ja lämmin viltti. Kirpparin sijainti on hyvä, ja se on myös kokemattomille kirpparikävijöille mukava aloituspaikka, sillä tilojen laajuus vähentää ahdistusta ja ilma on hengitettävämpää kuin joillakin toreilla.

Vaatteiden laatu on varsin keskinkertaista, joissakin pöydissä on hyväkuntoisia vaatteita ja joissakin ei. Mitään maata mullistavaa en ole tältä torilta löytänyt, johtuen osittain torin hyvästä sijainnista ja suosiosta. Jos olet lähistöllä, suosittelen käymään.

Bengalin Tiikeri- mittari 2,6€-0,5€

+
Sijainti
Vaatteita paljon
Säästö-Kareiltakin voi löytyä ostettavaa
Tilava, laajat käytävät kirpparin puolella
Rihkamamyyjät eivät ole valloittaneet täysin tätä toria
Välillä hyviä löytöjä (tavallista useammin)
Paljon parkkipaikkoja

-
Tilojen hyödyntäminen ei parhaimmillaan
Säästö-karit vievät paljon tilaa
Sijainti luo shoppailumorkkiksen hintaerojen vuoksi
Ritiläportaat
Kenkätusinamyyjä vie turhan paljon tilaa