sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mitä ihmettä tämä on?





Elikä tällainen löytö tänään. Kyseessä on Soneran laajakaista hulppeaan 1€ hintaan. Takakannesta kun lukee niin voi huomata että tämä on suunniteltu sopivaksi Windows 95:seen. MITÄ JÄRKEÄ?
Hyötyä ja viihdettä tosiaan, semmoinen nauru tästä löydöstä aiheutui (jonka voisi laittaa yliväsymyksen piikkiin).

Tilannepäivitys

Hei!

Olen kesät töissä joten juttu on sen vuoksi vähän kuivahtanut, nyt ajattelin vähän ilmoittaa teille joilla vapaita on tekemisen aihetta.

Hyvinkään Willatehtaalla olevalla kirpparilla on ollut (viimeviikolla) tunkua ja tavaraa, löysin itsellenikin halvalla vaatteita. Tosin ostin vain yhden, sillä en halunnut ostaa semmoista vaatetta josta seuralaiseni ei pitänyt :D Kiitokset vain kaikille miehille jotka osaavat shoppailun latistamisen meiningin.

Kyseinen kirpputorihan on jonkin aikaa sitten laajentunut muutamalla rekkirivillä, ja tavaraa on etenkin nyt kesällä paljon. Ainut miinus on ollut nyttenkin kärryjen käyttö. Toki tämän kokoisessa paikassa jossa myydään muutakin tavaraa kärryjen käyttö on ihan ymmärrettävää, mutta kirppariosion käytävien ahtaus ei montaa kärryä vedä. Jotenkin tuntuu että käytävät ovat entistä ahtaammat kun ihmisiäkin on enemmän kuten myös kärryjä ja lastenvaunuja. Tällä torilla myös osataan todella hyvin rekkien ja kulkukäytävän blokkaaminen omilla kärryillä. Hyvä etten repinyt hiuksiani päästäni kun epäkohteliaat ihmiset ovat kun eivät huomaisikaan eivätkä millään väistä vastaan tulevia ellei älähdä "ANTEEKSI" kovaan ääneen