tiistai 28. lokakuuta 2014

Tingi & Tongi, avajaiset lähestyvät!! + Terveisiä "kaapelitehtaalta"

Hei, pikainen pahoittelu kouluharjoitteluiden viemästä ajasta ja sitten asiaan:

Tingi & Tongi avaa Hyvinkäällä uudelleen isommissa tiloissa, entisen Citymarketin rakennuksessa.
Lehtileikkeleen mukaan avajaishumu kestäisi to-su 30.10-2.11. Väliin osuu pyhäinpäivä, mutta ilmoituksesta voisi arvella torin olevan auki myös tuolloin.
Kiitos kuvasta Sami :))
Jään jännityksellä odottamaan mitä torilta löytyy ja miten tori lähtee toimimaan uusissa tiloissa, sijainti on onneksi torille keskeisempi kuin aiemmin. Juna-asemalta torille on vain pieni kävelymatka ja tilatkin ovat oletettavasti suuremmat kuin edelliset. En oikein innostunut käymään torilla sen ollessa alkuperäisellä paikallaan, alue oli semmoinen missä ei muuten tullut oikein käytyä.
Ei kun innolla penkomaan, itse aion putkahtaa paikanpäälle vaivihkaan joko koulun jälkeen (nyyh) tai vasta viikonloppuna. Toivottavasti ruuhka ei ole raivostuttavaa tasoa kuten Kaapelitehtaalla.

Tästä pääsenkin aasinsillalla hyvin toiseen aiheeseen, Kaapelitehtaan fiaskoon;
Olin aivan idiootti ja menin Kaapelitehtaan kirpparille vasta tunnin sen aukeamisen jälkeen. En osannut odottaa että torille olisi ollut vallan jonoa! Lueskelimme ystävieni kanssa aikamme kuluksi netistä, että kaapelitehdas vetää n. 2500 ihmistä kerrallaan ja jonoa oli ennen meitä ainakin tuplasti tuo määrä. Koska emme tulleet Helsinkiin asti seisoskelemaan jonossa, lähdimme urheina kävelemään Kamppiin. Sää tuona päivänä oli aika karmea, sateinen ja viimainen. Kampissakin oli ruuhka, kiitos kampituspäivien. Lopulta löysin itselleni vain yhden paidan kohtalaisen kalliilla ja kaverini jäivät ilman ostoksia.
Matka ei ollut kovin onnistunut, mutta jos jotain hyvääkin pitäisi löytää, nin tulihan ainakin käveltyä kunnolla. Tästäkin reissusta jälleen viisastuneena, lähden tästä lähtien 2-3 tuntia etuajassa murjottamaan vaikka -20 asteen pakkaseen kunhan minun ei tarvitse enää seisoskella älyttömässä jonossa tuntikausia. Mielummin tiedän kuinka kauan joudun odottamaan, kun että odotusaikani riippuu täysin siitä, miten hitaasti edellä olevat kirpparikävijät torilla kulkevat ja kauanko HEILLÄ kestää kiertää tori ja tulla ulos että seuraavat pääsevät sisälle.
Mitä tästä opin? Suunnittele huolella, ole liian ajoissa!