torstai 31. lokakuuta 2013

Huopailusta (osa 1, huopalevy)

Huovutus on toinen asia josta pidän kirpputorien lisäksi. Aion järjestää kaveriporukallani huovutuspäivän, joten ajattelin puhua asiasta vähän täälläkin kun asia on ajankohtainen. Huovutuksen aloitin itse työharjoittelussa ja olen sen pariin palannut myöhemminkin. Jostain kumman syystä innostukseni pääsee valloille aina näin syksyn pimeinä hetkinä ja heti kun minulla on ylimääräistä energiaa ja aikaa käsissäni.

Mitä on huovutus?

Huovutuksessa tehdään villasta huopaa tiivistämällä villaa joko neulomalla tai pyörittämällä esim. mäntysuovan avulla. Huovasta voi tehdä vaikka mitä, tossuja, hattuja, koruja, avaimenperiä, heijastimia jne. Huovuttamisessa on myös se mukava, että itselleni se on kovin terapeuttista ja koukuttavaa. Usein huomaan ajan katoavan käsissäni kun huovutan milloin mitäkin. Huovutus on myös sellainen harrastus minulle, jonka luokse palaan ja innostun tauokin jälkeen uudestaan. Itse en ole ikinä kutomisesta tai virkkaamisesta pitänyt, sillä tulokset eivät mielestäni ole koskaan olleet niin hienot kuin huovuttaessa. Lisäksi kohdalleni osui ala-asteella sellainen opettaja, joka ei osannut opettaa minua (olen vasenkätinen) joten en ikinä pitänyt kutomisesta, vaan tein sitä pakon edestä.

Huovutan itse satunaisesti ja lähinnä kaksiulotteisia heijastimia (kuten blogini kansikuvasta voi nähdä) tai laukkukoruja. Muutamat kolmiulotteisetkin otukset olen tehnyt mutta lähinnä lahjaksi ja myyntiin työpajalle, josta innostukseni huopailuun lähti.

Mitä tarvitsen?

Tarvikkeet riippuvat vähän siitä, miten aiot huovuttaa. Jos aiot tehdä kaksiulotteisia levyjä sinä tarvitset:

-villaa (itse suosin lyhyttä villaa jota saa esim. Huovutusvillan sivuilta, pitkää villaa saa helpommin myös novitan merkillä varustettuna isommista marketeista kuten Prismasta. Villaa ostaessa suosin nettikauppoja, sillä voit tilata isompia määriä kun taas kaupoissa usein on vain 30g pusseja jotka ovat kalliimpia kuin netistä ostettuna.)
-kuumaa vettä kestävät hanskat
-mäntysuopa laimennettuna lämpimään veteen ja laitettuna ruiskupulloon
-huovutusneuloja
-liinan jostakin liukkaasta materialista (esim sifonki)
-kuplamuovia
-putken (kovasta pahvista tai esim. tyhjä foliorulla) jonka on oltava hiukan leveämpi kuin suunnittelema huopalevy
-narua
-pussin johon aiemmin mainittu putki mahtuu
-ämpärin tai tyhjän altaan vettä varten


Eli mitä minä sitten teen?

Asettelu:

Aseta kuplamuovi kuplat lattiaa vasten. Tämä tulee olemaan sinun työskentelyalustasi jonka päälle huopalevy muodostetaan. Ala luomaan levyä siten, että revit villatupostasi ohuita paloja ja asettele niistä yksi, ohut kerros ja muotoile se hiukan isommaksi kuin suunnittelmasi valmis levy tulee olemaan.
Tärkeää on asetella villa "kuiduittain" jokaiselle kerrokselle oikein päin, sillä se helpottaa huopumista ja tekee valmiista levystä kestävän. Kuiduilla tarkoitan sitä, miten villa katkeaa. Pitkässä novitan villassa se on helppo huomata, sillä villa on pitkää ja sen katkaisu on haastavaa. Lyhyemmän villan kuitusuunnan voit tarkistaa vetämällä villaa käsissäsi hiukan sivusuunnassa. Jos villa harvenee helposti sivuille, kuitusi on pystysuunnassa. Jos joudut käyttämään vähän voimaa ja villa katkeaa, villasi on vaakasuorassa. Tämä on helpompi ymmärtää sitten kun sinulla on kädessäsi villaa ja kokeilet vetää sitä suunnasta toiseen, joten älä hämmenny tästä tekstistä liikaa.
Ideana on, että asettelet joka toisen kerroksen kuidut pitkittäin ja joka toisen vaakasuorassa. Mitä ohuempia kerroksia teet sen parempi. Kerroksia tehdään yleensä 8-9, mutta kerroksien paksuus vaikuttaa kerrosten määriin. Jos teet kovin paksuja kerroksia, työsi ei huovu yhtä nätisti ja se voi kutistua ja litistyä paljonkin myöhemmissä vaiheissa.

Pyöritys:

Kun olet saanut kaikki kerrokset valmiiksi, ruiskuta laimennettua mäntysuopaa runsaasti työn päälle. Työ saa tulla varsin märäksi ja on hyvä että pinta on selkeästi saippuaisen näköinen mäntysuovasta. Tämän jälkeen asettele liina työsi päälle ja ota rulla. Laita rulla itseäsi lähemmän reunan päälle. Tarkoituksenasi on rullata huopalevy liinan ja kuplamuovin kanssa rullan ympärille mahdollisimman tiukkaan ja varmistaa levyn pysyminen kiinni rullassa naruilla. Itse laitan yleensä kolme narua työhön, kaksi reunoihin ja kolmannen keskelle, mutta teen solmut kuitenkin sellaisiksi että ne vielä saa auki jotta narua ei menisi kauheasti hukkaan. Tämä vaatii vähän akrobatiaa tai lisäkäsiä, sillä levyä ei saisi päästää hölläämään putken pinnasta solmiessasi naruja kiinni. Varmista että villaa ei näy mistään liinan alta ja sujauta koko työ putkineen päivineen pussiin, myös pussin päät olisi hyvä sulkea helpottamiseksi.

Seuraavaksi alkaa itse huovutus. Sinun pitää nyt pyörittää rullaa lattialla tai pöydällä edes takaisin painaen samalla. Villa huovuttuu paremmin kun siihen kohdistuu enemmän painoa. Pöydällä huovuttaminen käsillä voi olla ajoittain raskasta ja varsinkin jos pöytäsi on kovin korkea, se on ergonomisesti epämukavaa. Itse tykkään huovuttaa jaloillani, sillä saman aikaisesti voin tehdä jotakin muuta, ja se ei rasita minua lähellekkään niin paljoa. Työtä huovutetaan näin noin 10 minuuttia kunnes paketti avataan ja työtä käännetään ympäri.

Kun käännät työtä ympäri, käännä se ensin pituus suunnassa 90 astetta ja samalla myös voit nostaa alla olleen puolen nyt päälimmäiseksi. Tämän jälkeen suihkuta taas runsaasti lämmintä mäntysuopaliuosta työn päälle, paketoi uudestaan ja pyöritä uudet 10 minuuttia. Tämä auttaa työtä huopumaan tasaisesti ja pitää huolen siitä, ettei se ala esim. huopumaan kaarevaksi eikä levyksi kuten oli tarkoitus.

Huovuta näin niin kauan kunnes työ tuntuu nostettaessa yhtenäiseltä etkä näe siinä koloja tai erota selkeitä kerroksia toisistaan. Tätä vaihetta kannattaa venyttää pidempäänkin, sillä jos alat liian aikaisin pesemään, työstä voi lähteä paljon villaa irti ja se ei välttämättä tule näyttämään hyvältä.

Kuuma-kylmä kylvetys:

Laita hanskat käteesi ja laita työ kokonaan veden alle. Veden pitää olla varsin kuumaa, mutta sen ei tarvitse olla kiehuvaa ja se olisi parasta että itse pystyt työstämään käsilläsi huopaa vedessä. Huovuta työtä muutaman minuutin ajan pyöritellen ja "vaivaten" sitä kuten taikinaakin, mutta älä ole liian raju. Tämän jälkeen purista työstä isoimmat vedet pois (älä kuitenkaan purista työtä liikaa vaan muista venyttää sitä varoen haluamaasi muotoon vähän väliä) ja siirrä työ nyt kylmään veteen. Työ huovuttuu vesissä lisää ja opit tuntemaan kyllä kun työ alkaa olemaan hyvin huovuttunut. Tämä on viimeinen huovutusvaihe, joten kun työ tuntuu hyvälle voit lopettaa työn kylvettämisen ja laittaa sen kuivumaan.

Levysi on valmis! Voit nyt leikata siitä palan jotta saat tasaiset reunat työhösi.

Levystä tehty kampela laukkukoru

Kala heijastin-malleja

Levy pesuvaiheessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti